Olin alkuviikosta museologian opiskelijoiden kanssa ekskursiolla. Museoissa on kiva käydä. Alan opiskelijoina saimme kuulla selvityksiä myös museoiden toiminnasta. Jostakin syystä reissun aikana varsinkin taidemuseoiden tilanteesta tuli hieman toivoton olo. Tarina eteni aina suurinpiitein samaan tapaan.

Henkilöstöä on vähennetty. Suomen "tavalliset" taidemuseot toimivat keskimäärin kahden museoammatillisesti koulutetun henkilön voimin. Näyttelytoiminta on laantunut noin puoleen siitä mitä aiemmin on tehty, usein enemmänkin.

Tilakysymykset vaivaavat. Museoilla on juuri meneillään tai edessään suuria remontteja, jotka nekään eivät riitä museaalisten olosuhteiden luomiseen. Kulttuurikeskuskia on suunniteltu, mutta niiden eteenpäinvieminen on jäissä. Kun kokoelma-amanuenssilta kysyy, mitä yhteistyötä he tekevät muiden kulttuurilaitosten kanssa, niin he kertovat lähettävänsä vuosittain kirjeen kouluille tulevista näyttelyistä. Ja kävijöitä ei ole eikä tule.

Pennosisa täytyy taistella. Kun kuntien julkista toimintaa supistetaan, on kaikki turha pudotettava pois. Vastakkain jäävät vanhustenhoito ja taide - ja taidehan on tunnetusti turhaa. Museotyöntekijöillä ei tunnu olevan valmiuksia perustella oman toimintansa tärkeyttä. Tietenkin vanhukset hoituisivat halvemmallakin, jos kaikki vaan kytkettäisiin letkuihin ja huumattaisiin kunnolla, mutta eihän se ole inhimillinen ratkaisu. Miksi museotoimi on kulttuurinkin kentällä kaikkein pahimmassa lapsipuolen asemassa?

Taidemuseoilla on tietenkin todellisia ongelmia toimintansa kanssa. Kuitenkin päällimmäiseksi tunteeksi kierrokseltamme jäi suuttumus. Oikein vihaksi pisti se että vaan kiltisti alityövoimalla pakerretaan näyttelyitä ja toivotaan että jonakin päivänä joku huomaa että on meillä ihan oikeesti kaikkee kivaa täällä. Ne vähäiset resurssit pitäisi pistää sinne missä hyöty tulevaisuudelle on suurin.

Tietysti valtion rahoituksen osuus on tärkeä museotoiminnan ylläpitämisessä, mutta se ei riitä. Varsinkin kun odotettavissa on todennäköisesti supistuksia siihenkin. Paikallisille päättäjille on näytettävä mitä hyötyä kulttuuritoimnnan ylläpitämisestä on. Tämä koskee tietenkin muitekin kuin taidemuseolaitoksia. Näkisin että tässä on nimemaan museopedagogisella toiminnalla äärettömän iso merkitys. Se nimittäin on juuri sitä museon ulospäin näkymistä, museoiden merkityksestä kertomista, niin lapsille kuin aikuisillekin.