Tänään on seminaari, ja minulla opponointivuoro. Opponointi on ehkä
vaikeinta, mitä yliopisto-opinnoissa tulee eteen. No, ei ehkä
vaikeinta, mutta haastavinta - ja mielenkiintoisinta. Ainakin oman
kokemuksen perusteella hyvä opponentti voi auttaa paljonkin ja hyvin
tehty opponointityö on ratkaisevan tärkeää oman työn edistymisen
kannalta. Valtava vastuu opponoijalle.
Opponoitavani tekee graduansa internettaiteesta. Mielenkiintoinen ja
minulle täysin tuntematon osa-alue taiteen kentällä. Oli hauska päästä
tässä samalla kurkistamaan siihen osa-alueeseen.Verkkoahan pidetään
tasa-arvoakin tuottavana mediana. Se on antanu äänen monille
ihmisryhmille, jotka perinteisemmissä medioissa ovat jääneet julkisen
keskustelun ulkopuolelle. Verkko mahdollistaa myös uudenlaisten
taiteilijaryhmien taiteen esille tuomisen.
Verkkotaidetta
pidetään taiteen kentää melko rajustikin uudistavana taiteen muotona.
Se on tällä hetkellä taiteen kentällä melko marginaalinen taiteen muoto
mutta siihen kohdistuu paljon kiinnostusta. Opponoitavani haluaa pohtia
tutkimuksessaan verkkotaidetta nimenomaan sitä seuraavien ihmisten
näkökulmasta - keitä he ovat, miksi he ovat kiinnostuneet
verkkotaiteesta, mitä se heille tarjoaa ja miten verkkotaidetta
koetaan? Koska verkkotaide on minulle henkilökohtaisesti täysin vieras
alue, jäin pohtimaan enemmin sitä ihteään. Mitä verkkotaide oikeastaan
on? No, sehän on monimuotoista aina digitoidusta, perinteisin
menetelmin tuotetusta taiteesta suoraan digitaaliseen mediaan
tuotettuun taiteeseen. Tuo nyt ei sano vielä oikein mitään mutta auttaa
tekemään lisäkysymyksiä.
Mielenkiintoisin verkkotaiteen
osa-alue on tietysti suoraan verkkoon tuotettu taide, joka hyödyntää
uuden esittämisympäristön tarjoamat ominaisuudet. Verkkotaide
mahdollistaa uudenlaisen taiteen kokemisen. Ensinnäkin ympäristö, jossa
taide vastaanottaa on radikaalisti erilainen. Tai siis, verkkotaiteella
ei ole annettua kokemisympäristöä, kosa varsinkin tällä langattomuuden
aikakaudella siihen pääsee käsiksi missä vaan. Lisäksi senkokemiseen
vaikuttavat verkon käyttötavat, niin hyvässä kuin huonossakin. Verkossa
piipahdetaan, vietetään aikaa, surffaillaan ja etsitään tietoa. Teoksen
äärelle löytävän katsojan taustaa ei voi arvioida. Toisaalta
verkkoteosten kanssa voidaan viettää aikaa pidempään kuin vaikka
galleriassa kenellekään tulisi mieleen - toisaalta katsojan
mielenkiinto on vangittava nopeammin, ennen kuin hän klikkaa seuraavaa
linkkiä.
Verkko mahdollistaa myös uudenlaisen
vuorovaikutuksen katsojan ja teoksen välillä. Taideteorioissahan
katsojan ja teoksen vuorovaikutusta on korostettu paljonkin. Mikä siis
on tämä interaktiivisuuden uusi tuleminen. Itse ainakin olen sitä
mieltä että perinteistäkään taidetta ei oikein voi kunnolla arvostaa,
jos siihen ei pysty luomaan interaktiivista suhdetta. Katsoja vaikuttaa
teokseen aina. Tämä on useiden vastaanottoteorioiden lähtökohta. Teos
on aina niin sanotusti aukkoinen, ja katsoja kokee teoksen juuri
muokkaamalla siitä itsellensä merkityksellisen kokonaisuuden. Verkossa
vuorovaikutus on ehkä fyysisempää. Katsojalla on mahdollisuus vaikuttaa
teoksen "fyysiseen" ilmenemisasuun, ei vain omaan mielikuvaansa
teoksesta. Toisaalta esimerkiksi tunnettu pragmatikko Arnold Berleant
on korostanut perinteisenkin taiteen kohdalla nimenomaan teoksen
fyysistä kokemista. Hänen näkemyksensä tosin mielestäni korostavat
liikaa teoksen originaaliuden merkitystä ja auraattisuutta.
Mutta tämähän ei ole koko totuus. Ainakin oman lyhyen surffailuni
perusteella verkossa oleva taide on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta
varsin vähän interaktiivista. Keskimäärin interaktiivisuus on flash
animaatioiden tyyppistä, videotaidetta sanoisin. Mikä sitten on
verkkotaiteen suhde videotaiteeseen? Tässäkin mielestäni riittäisi
pohtimista.
Ja vielä omaan työhöni. Ainakaan omaa graduani
varten haastattelemani nuoret eivät tuoneet esille seuraavansa
verkkotaidetta. Nykytaiteen muodoista perinteiset maalaukset ja
installaatiot olivat heille tutumpia. Ehkä onkin niin, että nykytaide,
samalla kun se kehittää muotoja, joilla saadaan entistä suorempi yhteys
yleisöön, uudenlaisia katsojaryhmiä ja entistä enemmän vuorovaikutusta,
menettää laajemman tunnettuutensa. Jep jep, postmodernilla aikakaudella
ei pääse syntymään ajankohtaista taidetta, joka olisi kaikille
yhtälailla saavutettavissa. Kyse on aina yksittäisistä ryhmistä,
kuppikunnista.
tiistai, 15. marraskuu 2005
Kommentit