Tänään on seminaari, ja minulla opponointivuoro. Opponointi on ehkä vaikeinta, mitä yliopisto-opinnoissa tulee eteen. No, ei ehkä vaikeinta, mutta haastavinta - ja mielenkiintoisinta. Ainakin oman kokemuksen perusteella hyvä opponentti voi auttaa paljonkin ja hyvin tehty opponointityö on ratkaisevan tärkeää oman työn edistymisen kannalta. Valtava vastuu opponoijalle.

Opponoitavani tekee graduansa internettaiteesta. Mielenkiintoinen ja minulle täysin tuntematon osa-alue taiteen kentällä. Oli hauska päästä tässä samalla kurkistamaan siihen osa-alueeseen.Verkkoahan pidetään tasa-arvoakin tuottavana mediana. Se on antanu äänen monille ihmisryhmille, jotka perinteisemmissä medioissa ovat jääneet julkisen keskustelun ulkopuolelle. Verkko mahdollistaa myös uudenlaisten taiteilijaryhmien taiteen esille tuomisen.

Verkkotaidetta pidetään taiteen kentää melko rajustikin uudistavana taiteen muotona. Se on tällä hetkellä taiteen kentällä melko marginaalinen taiteen muoto mutta siihen kohdistuu paljon kiinnostusta. Opponoitavani haluaa pohtia tutkimuksessaan verkkotaidetta nimenomaan sitä seuraavien ihmisten näkökulmasta - keitä he ovat, miksi he ovat kiinnostuneet verkkotaiteesta, mitä se heille tarjoaa ja miten verkkotaidetta koetaan? Koska verkkotaide on minulle henkilökohtaisesti täysin vieras alue, jäin pohtimaan enemmin sitä ihteään. Mitä verkkotaide oikeastaan on? No, sehän on monimuotoista aina digitoidusta, perinteisin menetelmin tuotetusta taiteesta suoraan digitaaliseen mediaan tuotettuun taiteeseen. Tuo nyt ei sano vielä oikein mitään mutta auttaa tekemään lisäkysymyksiä.

Mielenkiintoisin verkkotaiteen osa-alue on tietysti suoraan verkkoon tuotettu taide, joka hyödyntää uuden esittämisympäristön tarjoamat ominaisuudet. Verkkotaide mahdollistaa uudenlaisen taiteen kokemisen. Ensinnäkin ympäristö, jossa taide vastaanottaa on radikaalisti erilainen. Tai siis, verkkotaiteella ei ole annettua kokemisympäristöä, kosa varsinkin tällä langattomuuden aikakaudella siihen pääsee käsiksi missä vaan. Lisäksi senkokemiseen vaikuttavat verkon käyttötavat, niin hyvässä kuin huonossakin. Verkossa piipahdetaan, vietetään aikaa, surffaillaan ja etsitään tietoa. Teoksen äärelle löytävän katsojan taustaa ei voi arvioida. Toisaalta verkkoteosten kanssa voidaan viettää aikaa pidempään kuin vaikka galleriassa kenellekään tulisi mieleen - toisaalta katsojan mielenkiinto on vangittava nopeammin, ennen kuin hän klikkaa seuraavaa linkkiä.

Verkko mahdollistaa myös uudenlaisen vuorovaikutuksen katsojan ja teoksen välillä. Taideteorioissahan katsojan ja teoksen vuorovaikutusta on korostettu paljonkin. Mikä siis on tämä interaktiivisuuden uusi tuleminen. Itse ainakin olen sitä mieltä että perinteistäkään taidetta ei oikein voi kunnolla arvostaa, jos siihen ei pysty luomaan interaktiivista suhdetta. Katsoja vaikuttaa teokseen aina. Tämä on useiden vastaanottoteorioiden lähtökohta. Teos on aina niin sanotusti aukkoinen, ja katsoja kokee teoksen juuri muokkaamalla siitä itsellensä merkityksellisen kokonaisuuden. Verkossa vuorovaikutus on ehkä fyysisempää. Katsojalla on mahdollisuus vaikuttaa teoksen "fyysiseen" ilmenemisasuun, ei vain omaan mielikuvaansa teoksesta. Toisaalta esimerkiksi tunnettu pragmatikko Arnold Berleant on korostanut perinteisenkin taiteen kohdalla nimenomaan teoksen fyysistä kokemista. Hänen näkemyksensä tosin mielestäni korostavat liikaa teoksen originaaliuden merkitystä ja auraattisuutta.

Mutta tämähän ei ole koko totuus. Ainakin oman lyhyen surffailuni perusteella verkossa oleva taide on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta varsin vähän interaktiivista. Keskimäärin interaktiivisuus on flash animaatioiden tyyppistä, videotaidetta sanoisin. Mikä sitten on verkkotaiteen suhde videotaiteeseen? Tässäkin mielestäni riittäisi pohtimista.

Ja vielä omaan työhöni. Ainakaan omaa graduani varten haastattelemani nuoret eivät tuoneet esille seuraavansa verkkotaidetta. Nykytaiteen muodoista perinteiset maalaukset ja installaatiot olivat heille tutumpia. Ehkä onkin niin, että nykytaide, samalla kun se kehittää muotoja, joilla saadaan entistä suorempi yhteys yleisöön, uudenlaisia katsojaryhmiä ja entistä enemmän vuorovaikutusta, menettää laajemman tunnettuutensa. Jep jep, postmodernilla aikakaudella ei pääse syntymään ajankohtaista taidetta, joka olisi kaikille yhtälailla saavutettavissa. Kyse on aina yksittäisistä ryhmistä, kuppikunnista.