Nykytaiteen museo Kiasman taidekasvatusprojekti Kiertokoulu korostaa taiteen erityislaatuista merkitystä. Taide on tärkeää, sillä sen tarjoaa meille vaihtoehtoisia tapoja tarkastella maailmaamme. Samalla Kiasman Kiertokoulu kuitenkin lähtee pragmatistisesta oletuksesta, että taide ei kuulu ainoastaan taiteelle, vaan sen on pysyäkseen elävänä oltava kiinteä osa muuta yhteiskuntaa. Tuomalla taiteen osaksi kouluopetusta, Kiertokoulu pyrkii tuomaan nykytaiteen osaksi tämän päivän nuorten elämismaailmaa. Nykytaide on Kietokoulussa paitsi päämäärä, myös vahvasti väline. Tämä on perinteisen koulujen taidekasvatuksen kannalta olennaisesti uudenlainen näkemys taiteeseen.

Heikki Korhonen palasi puheessaan takaisin ihmisen laulamisen alkujuurille. Laulua on harrastettu nuotioiden äärellä, luolien suulla, teltoissa taloissa, kodeissa, temppeleissä ja kirkoissa. Se on ollut tärkeä inhimillisten merkitysten välittämisen tapa, ja on sitä yhä edelleen. Tämä tulee todeksi kirkkojen järjestämissä yhteislaulutilaisuuksissa. Mikä sitten erottaa tämän yhteisöllisen laulamisen siitä taiteen kokemisen yhteisöllisyydestä, josta Gadamer puhuu.

Pragmatistinen taiteenteoria lähtee ajatuksesta että esteettinen kokemus on kiinteä osa inhimillistä kokemisen kenttää. John Dewey korostaa esteettisen kokemuksen arkipäiväisyyden luonnetta ja pitää sitä kokemisen aidoimpana muotona. Yhteiskunnallinen ja poliittinen kehitys on harhaanjohtavasti lokeroinut taiteen omalle, elämästä erilliselle alueelleen. Toki tähän on taiteen historiassa pyritty myös varsin tarkoitushakuisesti. Pääasia Deweyn mukaan kuitenkin on, että taide ei luonnostaan ole muista elämänalueista erillinen saarekkeensa, vaan sen tulisi olla kiinteästi sen osa.

Kirjassaan Art as experience Dewey lähtee kerimään auki kokemisen käsitettä. Elävillä olioilla on hänen mukaansa tarve päästä yhteyteen ympäristönsä kanssa, välittää kokemuksiaan. Ihmisellä on tämän lisäksi tietoisuus. Hän tiedostaa halunsa olla yhtä ympäristönsä kanssa. Tämä on esteettisen kokemisen perusta.

Elämä näyttäytyy Deweylle syklisenä. Sitä rytmittävät pyrkimys kohti yhteyttä ihmisen ja hänen ympäristönsä kanssa, yhteyden saavuttaminen, mutta myös aina erkaantuminen. Esteettinen kokemus ei synny niinkään ihmisen ja hänen ympäristönsä yhteen sulautumisesta, vaan pikemminkin halusta kohti tätä harmonian ja ykseyden tilaa. Taiteen voidaan siis nähdä olevan eräs ihmisen keinoista pyrkiä ymmärtämään itseään, omaa olemisen tapaansa ja suhdettaan maailmaan. Myös tiede on pyrkimystä tähän samaan. Erona on se, että tutkija operoi abstraktien käsitteiden avulla, kun taiteilija taas käyttää välineenään todellisuutta. Taide on fyysinen olemisen tapa, kehollinen pyrkimys kohti ymmärrystä, yhteyttä.

Mulla on ollut tässä luvun allan Richad Shustermanin Living Beauty, Rethinking Art kirjasta luku Beneath Interpretation. Kirjahan on osittain julkaistu suomeksi myös nimellä Taide, elämä, estetiikka - jotain jotain... Mutta kuitenkin, tuo kirja käsittelee puhtaammin taidetta, kun taas tämä teos, mistä se on suomeksi muokattu, käsittelee myös pragmatismia yleisemmin ollen hieman laajempikin. Täytynee käsitellä tuota suomenkielistä opusta täällä myöhemmin. Tämä on nyt ajankohtainen sikäli, että tästä saisi opintoviikkoja nyt, tai pisteitä, tai joskus ainakin saisi.

Hermeneuttinen universalismi

Käsillä olevassa artkkelissa Shusterman problematisoi hermeneuttista universalismia. Kyse on siis siitä, onko olemassa hetkiä jolloin lakkaamme tulkitsemasta. Voiko olla kokemusta ilman tulkintaa. Hermanautiikan mukaanhan maailman ja sitä tutkivan ihmisen välillä on aina tulkinta - emme voi saada maailmasta tietoa, joka ei olisi jollakin tavalla välittynyttä, oman itsemme, historiamme ja inhimillisen käsityskykymme värittämää.

Pragmatistina Shusterman on samoilla linjoilla. Pragmatismin yksi tietoa koskevista perusolettamuksista on, että ei ole olemassa mitään sellaista todellisuutta joka voitaisiin ymmärtää ilman inhimillisyyden väliintuloa. Tämä ei Shustermanin mukaan kuitenkaan johda suoraan hermeneuttisen universalismin olettamaan kaiken kaiken ymmärtämisen tulkitsevuuteen. Shustermanille on myös toisenlaista ymmärtämistä. Ymmärtämistä joka ei tarvitse ajattelun ja tulkinnan väliintuloa.

Korjattavuus, ennakkoasenteellisuus ja aktiivisuus

Shusterman puolustaa tätä käsitteiden erilläänpitoa seuraavien kuuden seikan perusteella.

1. Hän huomauttaa, että hermeneuttisen universalismin kannattajat olettavat turhaan että koska absoluuttinen, lopullinen ja korjaamaton tieto maailmasta on mahdotonta, se tekisi myös "aidon" ymmärtämisen mahdottomaksi. Tulkinta on hermeneutikkojen mielestä oikeampi tapa käsittää maailmasta saatava tieto, koska käsityksemme maailmasta muuttuvat jatkuvasti tavoitellessamme ehkä ikuisestikin pakenevaa totuutta. Tulkinta on ei-lopullista, muuntuvaa ja korjattavaa. Tämä ei tee Shustermanin mukaan ymmärtämisestä tulkintaa. Hänen mukaansa on myös ei-tulkitsevaa ymmärtämistä. Se ei tarkoita että tämä ei-tulkitseva ymmärtäminen toisi maailmasta sitä "tosi"-tietoa, vaan että voimme saada maailmasta suoran, ei-kognitiivisen ymmärryksen, mutta se on yhtälailla muuntautumiskykyistä kuin tulkintakin.

2. Hermeneuttien mukaan kaikki ymmärryksemme maailmasta on osittaista ja sidoksissa maailmaa havainnoivaan subjektiin. Tämä johtuu siitä, että kaikki ajattelu ja havainnoiminen on aina jossakin mielessä tarkoituksenmukaista, tarkoitushakuista. Perspektivismi, ymmärryksen käsittäminen aina jostakin suunnasta asiaa kohti suuntautuvaksi, pluralistiseksi ja aina vain osittaiseksi ei kuitenkaan Shustermanin mukaa tee ymmärtämisestä tulkintaa. Myös tosi ymmärtäminen voi olla perspektiiviltään pluralistista ja ei koko totuus.

3. Kolmanneksi, ymmärtäminen on aina niin kutsutusti ennakkoluuloista. Sitä värittävät halut, toiveet ja tavoitteet. Sillä on aina ennakkoasenne eikä se siksi voi koskaan olla läpinäkyvää ja objektiivista. Tämän hyväksyminenkään ei tee ymmärtämisestä Shustermanin mukaan tulkintaa, vaan tosi ymmärtäminen ja kokeminenkin voi olla ennakkoasenteilla värittynyttä.

4. Hermeneuttisen ajattelun taustalla on oletus siitä, että kaikki tarkoituksenmukainen valitseminen on tulkitsevan ajattelun ja päätöksenteon tulosta. Ymmärtäminen on aina valikoivaa. Se keskittyy joihinkin ymmärrettävän asian aspekteihin ja jättää toiset ehkä kokonaankin huomiotta. Shusterman kuitenkin uskoo, että tämä ymmärryksen valikoivuus voi syntyä ilman tulkitsevan ajattelun väliintuloakin. Havaitsemisemme takana ovat hänen mukaansa tiedostamattomat valinnat. Tällainen tiedostamaton valitseminen on arkiaskareittemme sujumisen ehto. Emme voisi reflektoida kaikkea havaitsemaamme. Siis vaikka kaikki ymmärtäminen on valikoivaa, se ei aina ole tulkitsevaa. Hän viittaa Wittgensteiniin, joka  erottelee näkemisen tulkinnasta siten, että tulkinta on ajattelua ja tekoja, kun näkeminen taas on tila: "To interpret is to think, to do something; seeing is a state."

5. Ymmärtäminen ei Shustermanin mukaan ole kuitenkaan tila. Havaitseminen ja ymmärtäminen vaativat hänen mukaansa aina aktiivista suhdetta kohteena olevaan asiaan. Tämä ei tee ymmärtämisestä kuitenkaan tulkintaa., vaan ne on tässäkin pidettävä erillään toisistaan.

6. Hermeneutiikan suhde lingvistiseen käänteeseen on läheinen, ja ilmenee hyvin myös hermeneutikkojen tavassa käsittää kaikki ymmärtäminen käsitteellisenä ja kielellisenä. Shusterman ei kuitenkaan uskao, että tulkinta on aina tarpeellista. Kun käytämme äidinkieltämme, yksinkertaisten lauseiden dekoodaaminen, kääntäminen merkityksiksi ja tulkitseminen ei hänen mukaansa ole tarpeellista ymmärryksen saavuttamiseksi. Shusteman vetoaa tässäkin Wittgensteinin ajatuksiin siitä, että kielen käytössä on ennemminkin kyse oikein regoimisesta, kuin koodien tulkinnasta. Lisäksi, kuten Shusterman huomauttaa, ymmärtämistä itseään ei vois supistaa vain kielellisen ymmärtämisen piiriin. Suurin osa ymmärtämisestä tapahtuu kielen ulkkopuolella. Osa ymmärtämisestämme on jopa tiedostamatonta. Tunnettu pragmatisti John Dewey on sanonut että tietoisuus on vain pieni ja muuttuva osa kokemistamme.

Mitä on tulkinta?

Tulkinnan ja ymmärtämisen käsitteiden erottaminen toisistaan antaa tulkinnalle selkeämmän oman merkityksen. Tämän lisäksi ymmärtämisen käsittäminen tulkinnan lailla pluralistiseksi, asenteelliseksi ja aktiiviseksi toiminnaksi, mutta kuitenkin korjattavaksi muuntuvaksi tavaksi havainnoida maailmaa tekee siitä pohjan jolle tulkinta on mahdollista rakentaa. Tällä erottelulla Shusterman haluaa nostaa ajattelun ja teoretisoinnin keskiöön tavalliset kokemukset ja tavat havainnoida maailmaamme. Näitä arkielämämme totuuksia hän pragmatistina puolustaa.

Shusterman (1992/1995) Pragmatist Aesthetics - Living Beauty, Rethinking Art. Blackwell, Oxford UK & Cambridge USA.